Kuukausi: elokuu 2012

Käyttäjille on tehty hyvitys keskiviikon osittaisen käyttökatkon johdosta

Johtuen keskiviikon 29.8. lyhyellä varoitusajalla ilmenneestä osittaisesta käyttökatkosta, olemme tehneet hyvityksen niille käyttäjille joilla oli voimassa oleva tilaus 29.8. Lyhyt varoitusaika johtui siitä, että Maanmittauslaitos ilmoitti karttapalveluidensa käyttökatkosta vasta samana päivänä. Karttaselaimen oma varajärjestelmä oli katkon aikana käytössä, joka mahdollisti karttojen lataamisen Maanmittauslaitoksen käyttökatkosta huolimatta. Johtuen varajärjestelmässä vielä olevista rajoituksista, suurimpien mittakaavojen kartat olivat tavanomaista epätarkempia, ja kiinteistörajojen näyttämisessä oli ongelmia käyttökatkon aikana. Varajärjestelmää kehitetään jatkuvasti. Pahoittelut käyttökatkosta ja sen aiheuttamista häiriöistä.

Hyvitys on tehty seuraavasti:

  • Käyttöaikaa on lisätty 2 päivää siten, että 2 päivää lisättiin tilauksen päättymisaikaan ja tilaus jatkuu vähintään 2.9.2012 loppuun asti.
  • Kaikkiin tilauksiin on lisätty 200 ylimääräistä karttalatausta, joten nekin käyttäjät joilla on käytössä vanhantyyppinen, latausmäärältään rajoitettu lisenssi, voivat hyödyntää hyvityksen.

About Jukka Hietanen

Hei, olen Karttaselaimen toimitusjohtaja sekä yksi sovelluksen kehittäjistä. Teen parhaani, jotta palvelumme kehittyy jatkuvasti käyttäjien toivomaan suuntaan.

View all posts by Jukka Hietanen →

× Featured

Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa

MML:n käyttökatko tänään 29.8. klo 16.15 alkaen sekä virhetilanne klo. 12.10 – 12.50 [käyttökatko päättyi illalla 29.8.]

Päivitys 30.8.: Maanmittauslaitoksen käyttökatko päättyi illalla ja varajärjestelmä kytkettiin pois käytöstä 29.8. klo 23.

Päivitys 29.8. klo 18.30: Varajärjestelmä otettu käyttöön. Kiinteistörajat eivät välttämättä näy tällä hetkellä. Mikäli huomaat ongelmia latauksissa, varmista että kiinteistörajojen esittäminen on pois päältä.

Päivitys 29.8. klo 12.50: Maanmittauslaitoksen karttapalveluissa esiintyi klo 16.15 alkavaan käyttökatkoon liittymätön häiriötilanne klo. 12.10 – 12.50, joka aiheutti häiriöitä karttojen latauksissa. Pahoittelut häiriöstä.

Päivitys 29.8. klo 12: Käyttökatkon aloituskellonaika on 16.15.

Maanmittauslaitos ilmoitti tänään, että MML:n palvelurajapinnoissa tehdään huoltotoimenpiteitä tänään keskiviikkona 29.8. klo 16.15 alkaen jatkuen huomisaamuun 30.8. asti. Tämä saattaa vaatia Karttaselaimen varajärjestelmän käynnistämisen mikäli MML-rajapinta ei ole saavutettavissa. Edelleen tämä saattaa aiheuttaa lyhyitä katkoja Karttaselaimen karttalatauksissa.

Pahoittelut myöhäisestä varoitusajasta. Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja tiedotamme illan mittaan lisää.

× Featured

Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa

Muutoksia vesistöjen syvyyskäyräaineistoon

Olemme nyt siirtyneet käyttämään uutta aineistoa isoimpien vesistöjen syvyyskäyrädatasta. Tämä mahdollistaa syvyyskäyräaineistojen näkymisen Karttaselaimessa entistä pienemmissä mittakaavoissa. Muutos tulee voimaan uusissa karttalatauksissa välittömästi. Samassa yhteydessä maastossa olevien korkeuskäyrätietojen laatu paranee.

Kuten keväällä ilmoitimme, on Maanmittauslaitos muuttanut Kartta-aineistojen sisältöä syvyyskäyrien osalta (https://blog.karttaselain.fi/?p=868) ja tämä aiheutti tuolloin välittömästi muutoksia myös Karttaselaimen kartoissa.

Uuden aineiston suorituskykyä ja toimintaa seurataan. Mikäli havaitset uusissa syvyyskäyrissä puutteita tai virheitä, ota yhteyttä sähköpostilla risto (at) karttaselain.fi.

Suurkiitokset uuden syvyyskäyräaineiston testauksessa mukanaolleille aktiivikäyttäjille.

× Featured

Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa

Uusi Android-versio julkaistu

Karttaselaimen tänään julkaistu uusi versio 1.5.3 sisältää seuraavat muutokset:

  • Reittiä nauhoitettaessa näytetään kuljettu matka.
  • Korjattu: zoomattaessa 1:5000 mittakaavasta ulospäin pinch-zoomilla, zoomaustaso jäi vääräksi 1:10000 -mittakaavassa eivätkä kaikki kosketustoiminnot toimineet normaalisti ennen uutta zoomausta.
  • Korjattu: kun ”Estä näytön sammutus” -asetus oli käytössä, näyttö ei sammunut laitteen virtanäppäimellä.
  • Muita parannuksia ja korjauksia.

Uusi versio on ladattavissa Androidin Google Play -sovelluskaupasta. Huomaa, että uuden version ilmestyminen Google Play -sovelluskauppaan voi viedä jonkin aikaa. Katso tarkemmat latausohjeet lataussivulta.

About Jukka Hietanen

Hei, olen Karttaselaimen toimitusjohtaja sekä yksi sovelluksen kehittäjistä. Teen parhaani, jotta palvelumme kehittyy jatkuvasti käyttäjien toivomaan suuntaan.

View all posts by Jukka Hietanen →

× Featured

Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa

Karttaselain Nokia N9:lle nyt ladattavissa

Karttaselain on nyt ladattavissa myös Nokia N9-laitteelle. Voit lähettää puhelimeesi latauslinkin täältä. Linkin kautta ladattava asennuspaketti on .deb-päätteinen tiedosto, joka käynnistää asennusohjelman.

Asennus on ilmainen. Aloituspaketti sisältää rajattoman määrän karttalehtilatauksia sekä 1 kuukauden käyttöaikaa. Halutessasi voit ostaa aloituspaketin jälkeen lisää käyttöaikaa verkkokaupastamme.

Karttaselain N9:lle maastokarttanavigaattori, joka sisältää seuraavat ominaisuudet.

✔ Maanmittauslaitoksen tarkin maastokartta
✔ Suomen tarkimmat ja ajantasaisimmat kiinteistörajat
✔ Laaja mittakaavavalikoima (1:2000000-1:8000)
✔ Muistiin tallentuvat kartat (offline-tila)
✔ Huipputarkat ilmakuvat koko Suomesta
✔ Osoitetiedot sisältävä taustakartta-aineisto
✔ Karttapalautetoiminnallisuus
✔ Omien paikkamerkkien ja reittien tallennus
✔ GPS-paikantimen seuranta (ns. koira-GPS)

Tarkempi tuotekuvaus löytyy tuotekuvaussivultamme.

Lisätietoja voit lukea käyttöohjeesta.

Karttaselain N9-versio toimii ainoastaan vaakanäyttötilassa.

Karttaselain N9:n asennus vaatii, että laitteessa on valittuna kohta: ”Salli asennukset muista lähteistä kuin kaupasta”. Tämän valinnan voi tehdä laitteen valikossa Asetukset->Sovellukset->Asennukset.

× Featured

Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa