Miksi Karttaselaimesta on ilmainen ja maksullinen versio?

Karttaselain aloitti toimintansa täysin ilmaisena lahjoitusperustaisena tuotteena. Alkuperäinen Karttaselain perustui kaikkein saatavilla olevaan Kansalaisen Karttapaikan kartta-aineistoon. Tämän aineiston käytöstä jouduttuun kuitenkin luopumaan keväällä 2009 erään Maanmittauslaitoksen asiakkaan tekemän valituksen vuoksi. Keskustelimme asiasta Maanmittauslaitoksen kanssa ja sovimme että Karttaselain siirtyy käyttämään maksullista WMS-rajapintaa jonka kautta saavutetaan laadukkaampi ja paremmin matkapuhelimiin sopiva pohjakartta-aineisto. Samassa yhteydessä vastuu Karttaselaimen kehityksestä ja ylläpidosta siirrettiin AccelBit Oy:lle.

Koska me Karttaselaimen kehittäjät maksamme nykyisen pohjakartta-aineiston käytöstä maksua on mielestämme kohtuullista että myös Karttaselaimen käyttäjät osallistuvat kustannuksiin maksamalla laajamittaisesta aineiston käytöstä pienen maksun. Tällä tavoin myös varmistamme sen että ilmaiset tai edulliset maastokartat ovat tasapuolisesti tarjolla jokaiselle Karttaselaimesta kiinnostuneelle. Pienimuotoinen Maanmittauslaitoksen aineiston käyttö (50 karttalehteä / matkapuhelin jokaista Karttaselain-versiota kohden) ja ilmaisten aineistojen (kuten Metsähallituksen, GPS-Waypointsin ja Googlen) selaus on jatkossakin täysin ilmaista. Myös itse sovellus, Karttaselain päivityksineen, on kaikille käyttäjille täysin ilmainen.

Maksamme siis Maanmittauslaitokselle jokaisesta karttalehden latauksesta pienen maksun. Maksu ei ole kiinteä vaan riippuu ladattujen Karttalehtien määrästä ja koosta. Yhden ladatun karttalehden hinta vaihtelee puhelimen ruutukoon, kokonaislatausmäärän ja aineiston tyypin mukaan.

Teemme Karttaselainta koska mielestämme tämän yhteisön kanssa ja tälle käyttäjäkunnalle on hienoa luoda aivan uudenlaista tuotetta. Lisäksi Karttaselaimen kehitystyö on meistä yksinkertaisesti hauskaa. Tämä on meille kehittäjille – ja teille käyttäjille – kilpailuetu joka kannattaa hyödyntää.

Toivon sydämestäni että uusi Karttaselain ja uusi toimintamallimme saavuttaa nopeasti hyväksynnän entisten ja uusien käyttäjien keskuudessa. Me kehittäjät haluamme säilyttää tiiviin yhteistyön Karttaselaimen yhteisön kanssa. Tämä on vahvuus jota monella muulla alan toimijalla ei ole. Kuuntelemme myös kärkkäästi palautettanne ja mielipiteitänne itse tuotteesta, tulevista kehitysideoista ja myös hinnoista. Kaikki palaute huomioidaan ja se on tervetullutta vaikka
emme aivan jokaiseen kysymykseen ehtisi vastaamaankaan.