Nopeita ja helppoja nuotioherkkuja talven retkille

Talvi on mainio vuodenaika pienten tai miksei pidempienkin retkien toteuttamiselle - kunhan muistaa huomioida purevien talvipakkasten vaikutuksen jaksamiseen. Kylmällä säällä ihmisen elimistö kuluttaa enemmän energiaa ja syönnin merkitys korostuu entisestään erityisesti talvisaikaan. Muun muassa erilaiset retkiherkut tuovat nopeaa apua näihin tilanteisiin. Käymme tässä blogikirjoituksessa läpi erilaisia nopeita ja helppoja nuotioherkkuja, joilla saat helposti lisäenergiaa talvipäivien retkiisi!

Suklaabanaani

Monen nuotioherkuttelijan kestosuosikki! Yksinkertainen ja helppo valmistaa. Aluksi banaani viilletään auki ja sen jälkeen sisällä laitetaan tasasin välein suklaalevystä lohkaistuja palasia. Sen jälkeen täytetyn banaanin voi paistaa nuotiolla, esimerkiksi paistoritilällä. Tähän herkkuun saa hyvin vaihtelua kokeilemalla erilaiselta maistuvia suklaita.

Suklaabanaanin voi viiltää vaihtoehtoisella tavalla myös banaanin päältä, jolloin sulanut suklaa pysyy paremmin banaanin sisässä.

S'mores

Onko S'mores sinulle uusi tuttavuus? Kyseessä on Amerikasta Suomeen rantautunut nuotioherkku, jossa paahdettua vaahtokarkkia ja suklaalevystä lohkaistuja palasia laitetaan kahden keksin väliin. Paahdetun vaahtokarkin saa helpoiten pois tikusta litistämällä vaahtokarkin tikunnokassa keksien väliin ja vetämällä vaahtokarkin sen jälkeen kevyesti pois tikusta. S'moresissa on mahdollista kokeilla lukuisia erilaisia keksi- ja suklaavaihtoehtoja.

S'mores on helppo ja nopea retkiherkku makeannälkäisille!

Letut

Miltä kuulostaisi lettujen paistaminen ulkosalla? Lettujen valmistus ja napostelu sopii hyvin myös talvipäivien retkeilyyn. Kaikista nopeiten letut saa paistumaan ennakkoon tehdyn taikinan avulla. Taikinan voi jo ennen retkelle lähtöä pullottaa kotona, josta sen voi kaataa suoraan pannulle tulen äärellä. Paistaminen nuotiolla onnistuu parhaiten erikseen nuotiokäyttöön soveltuvalla nuotiopaistinpannulla, kuten Muurikalla. Lettupinon kylkiäisenä voi kokeilla myös marjoja, siirappia tai erilaisia hilloja.

Lettujen paistaminen onnistuu helposti valmiiksi pullotetulla lettutaikinalla.

Makkara

Ajaton klassikko. Erilaisia makkaramakuja on nykyään tarjolla pilvin pimein. Myös makkaranpaistoon liittyviä varusteita on saatavilla yltäkylläisesti. Kaikki eivät kuitenkaan aina ole tarpeellisia. Riittää, kun lähettyviltäsi löytyy pitkähkö puukeppi, tuon jälkeen makkaranpaisto onnistuu nopeasti ja vaivattomasti! Jos kyllästyt yhteen ja tiettyyn makkaraan, ota testiin joku uusi paketti. Näin vältät kyllästymisen tähän retkiklassikkoon.

Perinteinen nuotiomakkara on myös mainio retkiherkku!

Mistä nuotioherkuista sinä tykkäät?

Kerro meille parhaat reseptisi jakamalla kuva nuotioherkuistasi hashtagilla #karttaselain. Jaamme kuukausittain käyttäjien jakamia kuva- ja videopostauksia Instagram-sivuillamme. Pyydämme sinulta aina erikseen luvan julkaisuun. Kiitos kaikille tähän mennessä hastagia käyttäneille Karttaselaimen käyttäjille!

📷 Karttaselain Instagramissa