Kaupunkikartan ulkoasu uudistui

Karttaselaimen kaupunkikartan ulkoasu on uudistunut. Kartan yleisilme on muuttunut selkeämmäksi. Tarkimmilla karttatasoilla rakennukset, tienimet ja osoitteet erottuvat selkeästi. Kaupunkikartta on kaupunki- ja taajama-alueilla liikkumiseen mainiosti soveltuva kartta, joka sisältää kadunnimet ja rakennusten

Karttaselain Pohjois-Suomen Erämessuilla 25. - 28.5.

Olemme mukana Pohjois-Suomen Erämessuilla Oulussa 25. – 28.5. Messut pidetään Ouluhallissa, ja meidät löydät osastolta M2. Jaamme messupaikan Minifinder-paikantimien maahantuojan kanssa, joten samalla pääset tutustumaan myös Minifinderiin. Karttaselaimesta on luvassa mukava

Android-version karttalataukset entistä nopeammat

Karttaselaimen kehitys jatkuu, ja tällä kertaa olemme panostaneet karttalatausten nopeuteen. Karttaselaimen uuden Android-version karttapalveluun on tehty päivitys joka nopeuttaa karttalatauksia jopa 200%. Nopeutetut karttalataukset ovat käytettävissä uudessa Android-versiossa välittömästi. Hyvää viikonloppua

Suunnistustreeniä tunturikoivikossa

Tämä artikkeli on osa juttusarjaa, jonka aiheena on retkeily eri vuodenaikoina. Sarjaa kirjoittaa aktiivinen luontoliikkuja, Metsämieli-ohjaaja ja retkiopas Virva Niissalo. Hän haluaa kannustaa jokaista löytämään itselleen sopivan, innostavan ja hyvinvointia edistävän tavan