Suunnistustreeniä tunturikoivikossa
Tämä artikkeli on osa juttusarjaa, jonka aiheena on retkeily eri vuodenaikoina. Sarjaa kirjoittaa aktiivinen luontoliikkuja, Metsämieli-ohjaaja ja retkiopas Virva Niissalo. Hän haluaa kannustaa jokaista löytämään itselleen sopivan, innostavan ja hyvinvointia edistävän tavan nauttia luonnosta ja liikunnasta. Annoimme Karttaselaimen testiin Virvalle, ja hän lupasi kirjoittaa seikkailuistaan blogiimme.
Vietin tammikuussa kaksi viikkoa vapaaehtoisena retkioppaana Suomen Ladun Kiilopään tunturikeskuksessa. Sain ilokseni tutustuttaa joka puolelta maailmaa saapuneita turisteja Suomen upeaan luontoon, kun vein heitä hiihto- ja lumikenkäretkille Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa.
Kiilopäältä pääsee tunturiin ja metsään suoraan pihasta – sen helpommaksi ei retkeily enää muutu! Vaikka alueella on merkittyjäkin reittejä, en silti koskaan lähde retkelle ilman karttaa ja kompassia. Tunturissa sää voi muuttua yllättäen tai suunniteltua reittiä voi joutua lyhentämään loukkaantumisen, väsymisen tai vaikkapa varusterikon takia.
Pilvisellä säällä on turha nousta tunturiin, mutta harmainakin päivinä maisema on maagisen mustavalkoinen.
Kaamos päättyy ja aurinko kurkistaa horisontista Kiilopäällä.
Opastettujen retkien idea on viedä matkailijat pois laduilta ja merkityiltä poluilta, koskemattomaan hankeen ja hienojen maisemien äärelle. Kiilopään ympäristö on minulle jossain määrin tuttua kesäreissuilta, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa oppaana talvella. Jotta varsinaisen opastamisen aikana ei tarvitsisi keskittyä suunnistamiseen, päädyin vapaapäivinäni kartoittamaan reittejä omatoimisesti ja tekemään latuja valmiiksi tulevia retkiä varten.
Näillä omatoimiretkillä hyödynsin Karttaselainta perinteisen suunnistuksen apuna. Jouduin kulkemaan osin kompassisuunnalla, mikä talvisessa tunturikoivikossa vaatii jatkuvaa keskittymistä. Seuraavaan kiintopisteeseen ei juuri koskaan voi kulkea suoraan, vaan maastossa joutuu mutkittelemaan ja etsimään suksien mentävää linjaa. Lisäksi matka etenee aina hitaammin kuin kuvittelee. Paperikartan tuijottamisen lisäksi rauhoittelin satunnaisesti hermojani tarkistamalla Karttaselaimen GPS-paikannuksen avulla, että olen varmasti menossa oikeaan suuntaan. Ja ilahduttavasti useimmiten näin olikin; vain kerran korjasin suuntaa reippaasti.
Erään hiihtoretken reitti. Alkumatkasta lähdin liian jyrkästi luoteeseen, mutta sijainnin tarkistuksen jälkeen korjasin suuntaa.
Karttaselaimen reittitallennus on myös käytännöllinen työkalu oppaalle. Tallennetusta reitistä saa tietoonsa muun muassa reitin pituuden ja retken keston, ja näiden avulla pystyin paremmin arvioimaan, onko matka sopiva asiakkaille. En olisi tätäkään mahdollisuutta osannut kaivata ennen sovelluksen käyttöönottoa, mutta jatkossa varmasti hyödynnän sitä retkien suunnittelussa.
Lumikenkäilyretken reitti ja tiedot. Arvioin etukäteen suunnittelemani reitin pituudeksi noin 5 kilometriä, mikä piti lopulta melko tarkkaan paikkaansa.
Olen erilaisten navigaattorien suhteen melko vasta-alkaja. Aktiivisena ensiavun harrastajana olen kuitenkin kokenut kyvyn varautua yllättäviin tilanteisiin hyväksi omalle mielenrauhalleni. Oppaanakin asiakkaiden turvallisuus on minulle tärkeä asia, joten uskon että tulen perehtymään kasvavalla innokkuudella nykyaikaisiin paikannus- ja navigointivälineisiin. Sataprosenttisesti teknisiin laitteisiin ei koskaan kannata luottaa, ja sitäpaitsi metsässä on mukavampaa kun ei tarvitse tuijottaa kännykän ruutua jatkuvasti. Jatkan siis myös suunnistusharjoittelua tunturikoivikossa!
Virvan syystalven retkijuttuun pääset täältä.
Lisää Virvan tarinoita voit lukea osoitteesta www.kuntovirkku.fi.