Syystalvea Meikon salomailla

Tämä artikkeli aloittaa juttusarjan, jonka aiheena on retkeily eri vuodenaikoina. Pyysimme retkiopas Virva Niissaloa avuksemme, kun halusimme tarjota Karttaselaimen käyttäjille ja blogin lukijoille inspiroivia vinkkejä retkeilyyn ja luontokohteisiin. Virva on aktiivinen luontoliikkuja, Metsämieli-ohjaaja ja retkiopas. Hän haluaa kannustaa jokaista löytämään itselleen sopivan, innostavan ja hyvinvointia edistävän tavan nauttia luonnosta ja liikunnasta. Annoimme Karttaselaimen testiin Virvalle, ja hän lupasi kirjoittaa seikkailuistaan blogiimme.

Marraskuisena sunnuntaina olimme sopineet treffit Kirkkonummen asemalle. Samalla viikolla oli ensilumi leijaillut eteläisimpään Suomeen, ja lämpömittari näytti selviä pakkaslukemia. Repussa oli pakattuna sekä taukotakki että termospullo. Edessä olisi reipas päiväretki Meikon luonnonsuojelualueelle paikallisoppaana toimivan ystävän opastamana.

Meikon salomaa sijaitsee Kirkkonummen ja Siuntion rajalla. Sen luonto on pääosin metsäistä kallioylänköä, soita ja pieniä lampia. Alueella on vanhoja luonnonsuojelualueita, ja se pyritään pitämään luonnontilaisena. Merkittyjä reittejä on vähän, joten alueella saa retkeillä halutessaan omassa rauhassaan.

Meikon alueella on keinotekoisesti edistetty mäntyjen kelottumista ja metsäluonnon monipuolisuutta.

Retkiseurueemme koostui neljästä vaellusopaskurssin kurssikaveruksesta, joista yksi oli paikallisoppaan varmalla kokemuksella suunnitellut meille reitin. Kuljimme osin poluilla, mutta paljon myös polkujen ulkopuolella. Oli hauskaa kerrankin olla retkellä, jolla ei itse tarvinnut suunnistaa!

Matkallemme sattui upeita kallioita, jäätymässä olevia kauniita metsälampia ja paljon varvikkoa. Viisisenttinen pakkaslumi maassa ja puissa loi jopa hieman erikoisen tunnelman; oli talvi, mutta kuljimme jalan. Varvikko, kanervikko ja paikoin suopursun valloittama maaperä vaati reipasta jalkojen nostelua, mikä ei onneksi ollut liian raskasta vaan kävi sopivasta kuntoilusta.

Näkymä Mustjärvelle. Kesällä kallion päällä olisi hieno taukopaikka, nyt tuuli ja lumisade pakottivat jatkamaan matkaa.

Pakkanen oli alkanut kohmettaa soita niin, että niillä pystyi paikoin kävelemään, kunhan vähän seurasi mihin astui. Sulia suo-ojia ylittäessä sen sijaan jouduimme etsimään huolellisesti edes puolittain pitävää jalansijaa. Vaellussauvat tulivat tarpeeseen! Kesällä vetisten soiden ylittäminen ei kuulemma onnistu edes saappailla.

Grenomossen-suoalueen maisemaa

Lammelta laskeva puro suon keskellä.

Lounastauolle pysähdyimme pienen lammen rantakallioille. Untuvaiseen taukotakkiin kääriytyminen tuntui mukavalta. Kuumaa keittoa hörppiessä ja ruisleipää mutustellessa oli hauska höpötellä kuulumisia, tehdä varustevertailuja ja kertoa retkitarinoita.

Meikon alueella maasto on vaihtelevaa; kalliokummut ja notkelmat vuorottelevat. Vaikka suuria mäkiä ei olekaan, päivän aikana korkeuseroja voi tulla jopa saman verran kuin Lapin tuntureilla. Maasto on myös joka paikassa hyvin samantyyppistä, mikä vaatii suunnistustaitoa. Oppaamme tunsi alueen lähes kuin omat taskunsa, mutta välillä sijaintia varmistettiin karttasovelluksen avulla.

Metsästä löytyy upeita luonnon taideteoksia, kun pysähtyy hetkeksi katsomaan ympärilleen.

Itse olen vasta tutustunut sähköisiin navigointivälineisiin, ja Karttaselain oli retkellä ensi kertaa mukana menossa. Suunnistukseen en sovellusta tarvinnut, mutta päätin kuitenkin testailla eri ominaisuuksia. Tallensin alueesta offline-kartan ennen reissua, jotta kartan päivittäminen ei kuluttaisi kännykän akkua retken aikana.

Lähtiessä napsautin reitin seurannan päälle. Matkan kertymistä tuli tarkistettua muutaman kerran retken aikana, ja vertailtua muiden osallistujien käyttämiin sovelluksiin. Suunnilleen samoissa mentiin. Karttaselaimen akun kulutus oli ilahduttavan maltillista.

Metsän siimeksessä lumihiutaleet leijailivat leppoisasti. Avoimilla soilla ja kallioilla koillistuuli tuiversi kuitenkin siihen malliin, ettei tehnyt mieli jäädä paikoilleen. Maisemissa olisi riittänyt kyllä ihailtavaa siitä huolimatta, että lumi peitti jo syksyn värit. Musta-vihreä-ruskea-valkoinen maisema tuntui rauhoittavalta.

Jäätyvä Meikojärvi ja hyytävä tuuli

Pidimme vielä vartin kahvitauon Meikojärven tuulisella rannalla, pidempää ei olisi tarjennut. Loppumatkan tiheässä lumisessa kuusikossa talsiessa tuli joulu mieleen. Iltapäivä alkoi jo hämärtää, mutta polkua oli helppo seurata. Päätimme onnistuneen retken tyytyväisissä tunnelmissa ja virkistyneinä.

Retken reitti piirtyneenä Karttaselaimeen. Kokopäiväretkelle kertyi pituutta noin 16 kilometriä.

Tyytyväinen retkeilijä

Lisää Virvan tarinoita voit lukea osoitteesta www.kuntovirkku.fi.