Uudistunut Karttaselaimen iOS-versio nyt ladattavissa

Karttaselaimen iOS-versio on tänään saanut odotetun päivityksen, joka sisältää käyttöliittymän uudistuksia, ennen näkemättömiä ja kokonaan maksuttomia kartta-aineistoja sekä upeita uusia toimintoja. Tämän päivityksen toiminnot vaativat runsaasti pohjatyötä ja yhteensovittamista Karttaselaimen muuhun järjestelmään, jonka takia päivitystä odotettiin tavanomaista pidempään. Jatkossa pyrimme iOS-version osalta uutta Android-versiota vastaavaan päivitystapaan, jossa julkaistaan pienempiä kertapäivityksiä, mutta nopeammalla tahdilla.

Tutustu uuteen versioon videon avulla.

Tässä päivityksessä mukana ovat ensi kertaa täysin maksuttomat maastokartta-, ilmakuva- ja taustakarttapohjat. Plus-tilaajille päivitys tuo uusia edistyneitä toimintoja, kuten paikkamerkkien synkronoinnin omaan tiliin, sekä uusia kiinteistö- ja metsästysalueaineistoja.

Lisäksi olemme huomioineet runsaasti käyttäjäpalautetta toteuttamalla pienempiä korjauksia kuten paikkamerkkien uudelleennimeäminen, vakaampi reitinnauhoitus ja helpompia tapoja reittien ja paikkojen luontiin. iOS-version käyttöliittymää on myös uudistettu yhtenäisemmäksi Karttaselaimen Android-version käyttöliittymän kanssa. Sen osalta uudistustyö jatkuu myöhemmin kesällä julkaistavissa pienemmissä päivityksissä.

Julkaisemme uusista ominaisuuksista yksityiskohtaista esittelymateriaalia kuten videoita blogissamme myöhemmin. Tässä kuitenkin lista tärkeimmistä uudistuksista:

  • Uudistettu käyttöliittymä – Käyttöliittymää on sovitettu yhteen Karttaselaimen Android-version kanssa huomioiden saamamme käyttäjäpalaute. Jatkamme käyttöliittymän uudistustyötä myös tulevissa päivityksissä ja kuulemme mielellämme siihen liittyviä kehitysideoita!
  • Maksuttomat maastokarttapohjat – Maanmittauslaitoksen upeat maastokartta-, ilmakuva- ja taustakarttapohjat maksuttomasti ladattavissa ilman rajoituksia. Vastaavat maksuttomat karttapohjat ovat ladattavissa myös Karttaselaimen Android-versiossa.
  • Omien paikkamerkkien ja reittien synkronointi (Plus-tilauksella) – Voit tallentaa paikkamerkinnät Oma Karttaselain -tilillesi, jolloin ne pysyvät turvallisesti tallessa, ja synkronoituvat kaikkiin laitteisiisi
  • Päivitetyt syvyystiedot ja uusimmat merikartta-aineistot **(Plus-tilauksella) **– Karttaselain sisältää veneily- ja kalastuskäyttöön erinomaisesti sopivat, kattavimmat saatavilla olevat syvyysaineistot, joista voit valita sopivimmat piirrettäväksi maastokarttapohjien päälle. Liikenneviraston upeat merikartta-aineistot on myös päivitetty uusimpiin versioihin.
  • Kätevämpi paikkamerkkien ja reittien hallinta – Ryhmittele merkintöjä avainsanoilla, ja poista useita paikkamerkkejä kerralla hakutoiminnon avulla. Jatkossa luvassa lisää käteviä hallintatoimintoja.
  • **Kiinteistötiedot nyt myös ilmakuvan päällä****(Plus-tilauksella) **– Voit näyttää ajantasaiset Kiinteistörekisterin kiinteistörajat- ja tunnukset käyttäen pohjakarttana Maanmittauslaitoksen ajantasaisinta ilmakuva-aineistoa.
  • Kiinteistöjen pinta-alat suoraan karttapohjalla **(Plus-tilauksella) **– Voit näyttää ajantasaiset Kiinteistörekisterin kiinteistörajat- ja tunnukset yhdistettynä kiinteistön pinta-alaan suoraan karttapohjan päällä.
  • Pienriistan metsästysalueiden ja metsästyksen rajoitusalueiden rajat ja nimet **(Plus-tilauksella) **– Saat käyttöösi ajantasaiset valtion metsästysalueiden rajat ja rajoitusalueiden rajat maastokarttapohjan päällä näytettynä.
  • Tuki Oma Riista -aineistojen näytölle (Plus-tilauksella) – Aikaisemmin Karttaselaimen Android-versioon tuotu tuki Oma Riista -aineistoille on nyt käytettävissä myös Karttaselaimen iOS-versiossa.

Tässä päivityksessä Karttaselaimesta poistuvat GPSAlbum- ja Panoramio -oheispalvelujen liitokset. Google on muuttanut Panoramion kuva-aineiston toteutustapaa, ja kattavat kohteiden valokuva-aineistot tuodaan takaisin Karttaselaimeen tulevissa päivityksissä. Muilta osin kaikki tutut Karttaselaimen toiminnot ovat käytettävissä uudistuneen käyttöliittymän mukaisilla paikoillaan. Uusiin toimintoihin ja päivitettyyn käyttöliittymään voi tutustua myös iOS-version uudistuneen käyttöohjeen avulla.

Lataa päivitys käyttöösi App Store -sovelluskaupastaHuomaathan, että päivityksen ilmestyminen laitteesi sovelluskauppaan saattaa viedä joitakin tunteja julkaisusta.

Janne Hietanen

Janne Hietanen