Melonta, suppailu ja soutu – Iijoelta löysin aidon onnen! Ikiaikaisen tuoreita näkökulmia lähiluontoon

Vetten päälle on päästävä mahdollisimman usein. Pyrin yleensä melomaan auringonlaskun aikoihin, kun päivän tuulet tyyntyvät ja taivas sekä valo ovat kauneimmillaan. Murheet unohtuvat rannalle, voi keskittyä hetkeen. Raikasta ilmaa, kuntoilua ja parhaimmillaan ikiaikaisen yhteyden kokemus, niin maisemaan kuin esiäiteihin ja -isiin.

Vettä löytyy kaikkialta. Ei tarvitse mennä kauas postimerkkimaisemiin, kotikulmatkin näyttävät tuoreilta vedenpinnan tasolta katsottuna. Ja kun lähirannan vesistelypaikkaan on helppo mennä, kynnys lähteä liikkeelle pysyy matalalla.

Veden ja taivaan rajapinnassa kulkeva harrastus kannattaa aloittaa laina- tai vuokravehkeillä. Kokeilemalla löytyy se itselle miellyttävin tapa liikkua ja siihen sopivat välineet. Kaikenlaista opastusta kannattaa ottaa vastaan ja vähintään kaveri ensimmäisille reissuille mukaan.

Kotikulmilla hankitulla kokemuksella voi sitten hakeutua erämaisempiin vesiin ja retkeillä useamman päivän siellä minne ei autoilla pääse, eikä moottorit kulje.

Yksi turvallinen ja yhteisöllinen tapa tutustua jokiretkeilymelontaa löytyy Pohjois-Pohjanmaalta Iijoelta.

Iijoella on soudettu jo tuhansia vuosia, mutta vuodesta 1983 joen keskijuoksun suojelemiseksi Iijokisoudun merkeissä. Vuodesta 2020 lähtien perinteisen Iijokisoudun rinnalle on tullut Elävän Iijoen soutu.
Perinteiset tervatut puuveneet, kajakit ja kanootit lähtevät Kalle Päätalon tarinoiden maisemista Jokijärven Saijasta kohti Taivalkosken kirkonkylää. Viiden sydänkesän päivän ja yön päästä seurue saapuu Kollajan suot lävistettyään Pudasjärven länsireunalle. 160 kilometrin päässä lähtöpisteestä odottelee Kipinän kylä.

Matkalla joki on kerännyt valtavat määrät vettä lukuisista sivujoistaan ja kasvanut kivisestä erämaajoesta suureksi virraksi. Lukuisat keskustelut, iltamat ja pulahdukset saunasta synnyttävät heimotunnetta ja mielenrauhaa. Viimeistään neljäntenä päivänä Sotkajärven jälkeisillä Jongun tasangoilla alkaa zen löytyä. Pudasjärven putaissa saattaa eksyä, mutta samalla oivaltaa miksi kirkonkylissä kirkot on aina sijoitettu vesireittejä pitkin helposti saavutettaviksi.
Kipinässä meditatiiviseksi muodostunut matka huipentuu Iijoen suurimman jäljellä olevan kosken, Tohon, laskuun. Kosken suurimmat aallot ovat joka vuosi erilaisia. Terävimpien aaltojen läpi täytyy sukeltaa kajakilla. Vaikka koski on iso, laadukkaalla opastuksella kajakit pysyvät hyvin pystyssä. Perinteiset jokiveneet saattavat joskus hörpätä itsensä upoksiin, mutta eivät puisina uppoa pohjaan. Turvamelojat keräävät tippuneet tavarat ja sitten onkin jo Kipinän kyläjuhlan, lohikeiton ja lettujen aika.

Hyvin järjestetty melontatapahtuma on kuin aikuisten kesäleiri. Turvamelojat laskevat koskia ohjeistaen ensikertalaisen vierellä. Ruokailuja ja eväitä on järjestetty matkanvarrelle runsain mitoin. Asialla elämysammattilaiset, kyläyhdistykset ja maamiesseurat.

Päivän päätteeksi bussi vie melojat takaisin aamuiselle lähtöpaikalle, josta voi hakea autonsa, ellei sitten kuskaa makuuksiaan huoltoautossa. Tapahtumaan muodostuu yhteisö, heimo, joka kohtaa vuosi toisensa jälkeen joella. Jopa vuosikymmeniä.
Virrassa jutellaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa, koskipaikassa juttu keskeytyy, mutta jatkuu taas jossain toisessa kohtaa jokea, tai vasta seuraavana kesänä. Toimiipa joki parhaimmillaan kuin Tinder.

Suomi on asutettu ruuhilla ja haapiolla. Entisinä aikoina, kun ei ollut maanteitä, vesireitit olivat aikansa pääväyliä, moottoriteitä. Sulan veden aikana melottiin, soudettiin, uitettiin ja hinattiin tai ihan vaan käveltiin rantoja pitkin paikasta toiseen. Talvella hiihdettiin jokia ja puroja pitkin. Tavara, ihmiset ja ajatukset liikkuivat paikasta toiseen. Kulttuuri, vaikutteet ja aatteet levisivät.
Niemennokan tulipaikka oli oman aikansa ABC-huoltamo, jota on käytetty jääkaudesta lähtien. Jään sulettua maa alkoi kohota Suomen joet alkoivat muodostua. Mitä mutkaisempi joki, sen vanhempi. Virta syö aina joen ulkokurvia ja uusia särkkiä muodostuu jokavuotisilla tulvilla. Joki ei pysyny samana, karikot ja kivet vaihtavat paikkojaan. Joilla vain muutos on pysyvää.

https://www.elavaiijoki.fi/
https://www.iijokisoutu.net/
https://www.visittaivalkoski.fi/
https://www.pudasjarvi.fi/matkailu/
https://kj-experience.com/
https://www.pohjoinenkulttuurivirta.fi/
https://www.saija.fi/
https://jalavankauppa.fi/

Kirjoittaja: Jukka Takalo on pitkän linjan lauluntekijä ja artisti, joka muistetaan Aknestikin Suomirokkia hitistä. Vesireiteillä Takalo liikkuu kesät talvet Koillismaan vaaroilta Kiiminkijokisuulle Perämerelle.