Vuosi 2009 on ollut Karttaselaimelle suuren muutoksen aikaa. Olemme siirtyneet
kokonaan uuteen tuotemalliin, rakentaneet uuden verkkosivuston ja -kaupan,
kehittäneet valtavasti Karttaselaimen luotettavuutta, ominaisuuksia ja
aineistoja, olemme saaneet hämmästyttävän paljon palautetta, kommentteja,
innostuneita yhteydenottoja,
Karttaselain on aivan äskettäin julkaistu Nokian Suomen Ovi Storessa.
Karttaselaimen uusimman ilmaisversion voi ladata ja asentaa jatkossa myös Ovi
Storen kautta.
Kasvaneen käyttäjämäärän johdosta päivitämme palvelinkapasiteettiamme. Tämän
johdosta karttaselaimen palvelin joudutaan käyttämään alhaalla 1.12.2009 klo 21
lähtien. Tänä aikana Karttaselaimen uusien karttalehtien lataus ei toimi. Katkon
kesto on
maksimissaan 4 tuntia. Karttaselainta
Karttaselaimen kehitys nojautuu vahvaan vuorovaikutukseen käyttäjäyhteisön
kanssa. Pystymme parantamaan Karttaselaimen laatua sekä suunnittelemaan tulevien
versioiden ominaisuuksia pitkälti käyttäjiltä saatujen virheraporttien sekä
ideoiden pohjalta.
Parantaaksemme Karttaselaimen yhteisöllistä kehitystä, on Karttaselaimelle
perustettu nyt myös oma
Karttaselaimen uusi versio (1.1) on nyt ladattavissa. Jos sinulla on aikaisempi
Karttaselain-versio asennettuna, voit ladata uuden version Karttaselaimen
Asetukset-valikon kautta.
Tässä päivityksessä olemme lisänneet uusia ominaisuuksia sekä korjanneet
käyttäjien raportoimia puutteita. Alla